UNICEF – kaupunkikumppanuusvuosi näkyy Rovaniemi-viikolla 2010

Syyskuun alussa, 4.-12.9.2010, vietetään jälleen Rovaniemi-viikkoa. Varhaisin maininta Rovaniemestä on 7.9.1453 päivätyssä kauppakirjassa, jonka teosta on tänä vuonna kulunut 557 vuotta. Rovaniemi-viikon 2010 teemana on Rovaniemi muistoissamme. Viikon aikana viivähdetään menneissä tarinoissa, unohtamatta nykypäivän Rovaniemeä. Meneillään oleva vuosi on meille kaikille merkityksellinen, sillä se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden olla apua antavana osapuolena. Rovaniemi on saanut kunnian toimia vuonna 2010 UNICEF-kaupunkina. Tehtävä on erityisen arvokas, sillä toisen maailmansodan jälkeen UNICEF ja sitä edeltävä avustusjärjestö UNNRA antoivat apuaan meille. Nyt on meidän vuoromme auttaa ja nostaa esiin erityisesti lasten hyvinvoinnin merkitystä maailmassa. UNICEF–vuosi, välittäminen ja auttaminen näkyvät myös Rovaniemi viikon ohjelmassa erilaisissa UNICEF-tapahtumissa seuraavasti:

unicef_roi_logo_sintxt_web.jpg


UNICEF - Vesi -julistenäyttely kirjastotalon aulassa

UNICEFin VESI- julistenäyttely kirjastotalon aulassa 23.8.-12.9. Esillä Tapio Lipastin kokoama vesiaiheinen julistenäyttely. Näyttelyn tekstit ovat Nina Proninin. UNICEF ja vesi- ja sanitaatiohuolto Lähes 900 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä ja yli 2,6 miljardia ihmistä vailla kunnollista sanitaatiota. Puhtaan veden ja käymälöiden puuttuessa lasten on mahdotonta pysyä terveinä ja käydä koulua. Likainen vesi aiheuttaa joka vuosi 1.5 miljoonan alle 5-vuotiaan lapsen kuoleman. Paras tapa vähentää lapsikuolleisuutta on parantaa puhtaan veden saatavuutta ja hygieniaa. UNICEF on tehnyt töitä kehitysmaiden vesihuollon parantamiseksi 90 maassa jo 40 vuoden ajan rakentamalla ja kunnostamalla kaivoja, vesipisteitä sekä käymälöitä kyliin ja kouluihin.

unicef_roi_logo_sintxt_web.jpg


ROAY haastaa ammattijärjestöt UNICEF-kävelyyn

Viime keväänä, vapun alla lähestyimme teitä UNICEF-kävelyn merkeissä ennakkohaasteella. Nyt on tullut varsinaisen haasteen aika: ROAY (Rovaniemen opettajien ammattiyhdistys) haastaa ammattiosastonne mukaan UNICEF-kävelyllä keräämään rahaa yhdentoista Afrikan maan kouluille. Ammattiosastojen UNICEF-kävely on koululaisille tarkoitetun kävelytempauksen aikuisille mukailtu versio. Ohjeet haasteen vastaanottamisesta, ajankohdasta, paikasta ym. tärkeästä on liitteenä olevassa tiedotteessa. Laittakaa tätä haastetta eteenpäin kaikille tietämillenne ammattiosastoille- ja yhdistyksille. Annetaan hyvän kiertää :) Terveisin: ROAY:n virkistystoimikunta puolesta Anne Petranen

ROAY.jpg


Tule viihtymään lauluyhtye RAJATON UNICEF-konserttiin 4.9.2010

Rovaniemi on vuoden 2010 UNICEF-kaupunki. Rajattomat UNICEF-konsertti on lauantaina 4.9.2010 klo 19.00. Konsertti pidetään Lappi Areenalla, lipun hinta 25€. Lippuja on saatavissa Osviitasta, kaupungintalo, Hallituskatu 7. Tuotto lahjoitetaan lyhentämättöminä UNICEFille.

Rajaton_konsertti_web.jpg


UNICEFin tili karttuu hyvää vauhtia

Tyhjää kulhoa täytettiin 600 ruokailijan voimin. Lordin aukiolla 22.4.2010 järjestetty Tyhjä Kulho -tapahtuma keräsi yhteisen ruokapöydän äärelle reilut 600 ruokailijaa. Yhteensä UNICEFin keräystynnyriin saatiin kerättyä 2194,95 euroa. Koko tapahtuma järjestettiin lahjoitusten avulla UNICEFin työn tukemiseksi. Tyhjä kulho -tempauksen kanssa samana iltana tanssi Siepakoiden Nutukkaat-ryhmä Toivon torstain illassa Wiljamissa UNICEFille 410 euroa. Tuottoisaa päivää jatkoi vielä Lapin kamariorkesteri, joka soitti UNICEF-konsertissaan keräykseen 237,55 euroa. Päivän saldo oli siis hienot 2842,50 euroa.

Kulhorivistö_web.jpg


UNICEFin Jano 2010 -kampanja ja perinteinen lipaskeräys alkaa

Kaupunginjohtajat ovat mukana lipaskeräyksessä. Kaupunginjohtaja Mauri Gardin ja apulaiskaupunginjohtajat Matti Ansala ja Martti Anttila osallistuvat lipaskeräykseen Rinteenkulman keräyspisteellä perjantaina 30.4. kello 12–14. Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto osallistuu keräykseen Rinteenkulmassa samana päivänä kello 14 alkaen. Esimerkillään he haluavat innostaa kaupunkilaisia osallistumaan Rovaniemen UNICEF -kaupunkikumppanuusvuoden tapahtumiin, ja erityisesti Jano 2010 -keräykseen.

unicef_roi_logo_sintxt_web.jpg


TYHJÄ KULHO -tempaus Rovaniemellä

Pohjois-Suomen pisin ruokapöytä Lordin aukiolle TYHJÄ KULHO -tempaus Rovaniemellä torstaina 22.4.2010 klo 10-13 Tyhjän kulhon voi täyttää Rovaniemellä torstaina, jolloin Lordin aukiolle katetaan noin 70 metriä pitkä ruokapöytä poronlihakeitolla ja musiikilla höystettynä. UNICEFin työtä tukeva tapahtuma toteutetaan Rovaniemi Design Weekin yhteydessä. Tyhjä kulho, Empty Bowls on kansainvälinen tempaus, jolla kerätään varoja maailman ruoka-apua tarvitseville. Usein se on järjestetty muotoilutapahtumien yhteydessä, kuten Rovaniemellä, jonne sen tuo maailman pohjoisin muotoiluviikko Rovaniemi Design Week. Kaupunkilaisten, yritysten ja päättäjien yhteistä ruokahetkeä vietetään Lordin aukiolla torstaina 22.4.2010 klo 10-13. Pohjois-Suomen pisin ruokapöytä on noin 70 metriä pitkä ja sen somistuksen lahjoittaa Marimekko. Koko tapahtuma järjestetään lahjoitusten avulla UNICEFin työn tukemiseksi. Oman panoksensa antaa Lapin Ammattiopisto keittämällä ja tarjoilemalla porolihakeittoa.

Maari_kulho_web.jpg


Design 96300 Printtikilpailu

R-Collection ja Silkkipaino ÄXÄ mukana Design 96300 Printtikilpailussa Rovaniemi Design Week & Design 96300 järjestivät Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoille T-paidan kuvituskilpailun, jonka tarkoituksena on kerätä varoja UNICEFin hyväksi. Kisan sponsoreina toimivat Silkkipaino ÄXÄ, joka painaa kuvitukset paitoihin sekä vaatevalmistaja R-Collection, jonka paidoissa kuvitukset esiintyvät. Kisan teemana on vapaatulkintaisesti Design. Lopulliset T-paidat ovat uniikkeja kappaleita, jotka tulevat myyntiin Sampokeskuksen Design 96300 -putiikkiin viikolla 16.

r-collection-ja-äxä_web.jpg


Muotoilu haastettu 2010 -tapahtuman haastajana on mm. Suomen UNICEFin pääsihteeri Pentti Kotoaro

Muotoa Ounasvaaralle. Järjestyksessään toinen Rovaniemi Design Week on muotoiluviikko, jonka aikana muotoiluosaajat kehittävät kaupunkilaisten ja matkailijoiden Rovaniemeä, tänä vuonna Ounasvaaraa. Viikolla nostetaan näkyviin muotoilijat, jotka ovat suunnitelleet Rovaniemen UNICEF -logon ja jotka ovat UNICEF -tuotteiden takana. Muotoilu haastettu 2010 -tapahtuman haastajana on mm. Suomen UNICEFin pääsihteeri Pentti Kotoaro. Designviikon suurin tapahtumakokonaisuus on Lapin yliopiston muotoiluopiskelijoiden tuottama Design 96300.

RDWdesign_logo.jpg


Oy Vallila Interior Ab ja Ewona Finland Oy tukevat Rovaniemen UNICEF-vuotta

Oy Vallila Interior Ab ja Ewona Finland Oy sponsoroivat Rovaniemen UNICEF-vuotta mielenkiintoisessa yhteistyöprojektissa Rovaniemi Design Week & Design 96300-tapahtuman kanssa! Huhtikuussa 19.-25.4 järjestetään yhteistyössä Rovaniemi Design Week & Design 96300-tapahtuma. Design 96300 on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tuottama osuus designviikolle.

Vallila_Ewona-logot.jpg



Joulumaan porot
Kuvanveistäjä Upi Kärrin suun-nittelemassa  "Joulumaan porot" -veistoksessa on kahdeksan poroa.
Vasa on lahjoitettu Suomen Unicefille ja se on saanut Unicefin korvamerkin.
________________________

UNICEF-tuotto:

30.6.2010 mennessä:

55 000 euroa
________________________

Miten sinä voit auttaa?

UNICEF avustustili:
POP 564002-2145705
viesti: UNICEF 3330.300.1000.1540.9004.



________________________

UNICEF facebook

________________________
Etsitään Unicef-tarinoita

Unicef ja sen edeltäjänä toiminut YK:n hätäapu- ja jälleenraken-nusjärjestö UNRRA antoivat tukea lappilaisille perheille.

Lääkkeitä, elintarvikkeita, vaatteita, villaa ja nahkaa toimitettiin apua tarvitseville. Lahjoitusnahasta mm. tehtiin ”lujia pitokenkiä” eli monoja jotka jaettiin vähävaraisille oppilaille. Kenkien ulkopohjiin lisättiin merkintä UNICEF.

Oletteko kävellyt Unicefin lahjoittamilla pitokengillä tai saanut monoihin Unicefin lahjoittamasta villalangasta tehdyt lämpimät sukat? Muistuuko mieleenne jokin muu, uudempikin Unicef -aiheihen tarina.

Kerrottehan tarinanne myös meille tällä lomakkeella.